Dynasty tietopalvelu
Turun yliopisto RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://astajulkaisutweb.utu.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://astajulkaisutweb.utu.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Hallitus
Esityslista 20.03.2026/Asianro 11


Kokousasian teksti

 

Asiatunnus TY/494/2026

 

Turvallisuusasioiden tilannekatsaus 2026

Esittely

Riskienhallinta- ja turvallisuustyön tehtävänä on tukea yliopistoa strategiassa määriteltyjen tehtävien toteuttamisessa sekä henkilöstön, opiskelijoiden ja omaisuuden turvaamisessa erilaisilta riskeiltä.

Turvallisuuskatsauksessa on tarkoitus kertoa yliopiston hallitukselle edellisen vuoden kokonaisturvallissuuden tilanne sekä esitellä myös vuodelle 2026 jatkuvia kehityskohteita.

Riskienhallinta- ja turvallisuustyön tehtävänä on tukea rehtorin turvallisuusjohtamista yliopiston strategiassa määriteltyjen tehtävien toteuttamisessa sekä tukea henkilöstön, opiskelijoiden ja omaisuuden turvaamisessa erilaisilta riskeiltä.

Turun yliopiston riskienhallinta- ja turvallisuustyö painottuu

ennaltaehkäisevään toimintaan. Näin varmistetaan yliopiston toiminnan

jatkuminen häiriöittä ja keskeytyksittä laadukkaalla ja

kustannustehokkaalla tavalla. Yhteisön riskinottokyvyn lisääminen ja

turvallisuusnäkökulman huomioon ottaminen on osa yliopiston

jokapäiväistä toimintaa.

 

Rehtori on päättänyt 17.1.2025 kriiseihin varautumisen organisaatiosta.

Päätöksen mukaisesti yliopistossa toimii kriisitilanteiden johtoryhmä,

turvallisuuden ohjausryhmä sekä riskienhallinnan ohjausryhmä.

Kriisitilanteiden johtoryhmän tehtävä on valmistella häiriötilanteen toimintaa ohjaavat suunnitelmat ja ohjeet, johtaa kriisitilannetta, määritellä yliopiston kannan ja pääviestit sekä antaa viralliset lausunnot kriisitilanteessa. Kriisitilanteiden johtoryhmän tehtäväksi on määritelty turvallisuuskatsauksen antaminen yliopiston hallitukselle kerran vuodessa. Katsauksen tarkoituksena on raportoida hallitukselle yliopiston kokonaisturvallisuustilanne. Lisäksi katsauksessa käsitellään eri vastuualueiden ajankohtaisia turvallisuushavaintoja, kuten työsuojeluun ja työhyvinvointiin liittyviä ilmiöitä, tapaturma- ja turvallisuuspoikkeamatietoja, varautumista ja turvallisuuskoulutusta sekä tieto- ja kyberturvallisuuden ajankohtaista tilannekuvaa.

 

Valmistelija

Turvallisuuspäällikkö Kimmo Levander

Päätösesitys

Rehtori Marjo Kaartinen:

Hallitus päättää merkitä tiedoksi turvallisuusasioiden tilannekatsauksen.

Päätös

 

Liitteet

Liite 1

Turvallisuuden tilannekatsaus hallitukselle 2026; Osittain salassa pidettävä (JulkL 621/99 24.1§ 7,8k)